Sivut

torstai 2. tammikuuta 2014

Sijoitusvuosi 2013 ja ennustuksia vuodelle 2014

Salkun kehitys

On aika laittaa taas mennyt vuosi pakettiin. Salkkuni tuotti vuonna 2013 7,6 % vertailuindeksin tuottaessa 30,1 % ! Eipä tässä voi siten hirveästi juhlia, koska indeksit paukuttivat menemään kauheaa kyytiä oman portfolion junnatessa paikallaan. Jos nyt jotain positiivista haluaa hakea, nin tuotto vastasi sentään osakemarkkinan historiallista tuottoa, joka on reaalisesti ollut 6 % tietämillä. Lisäksi voisin lohduttautua salkkuni hyvin alhaisella betalla vertailuindeksiin nähden (0,18), joka teorian mukaan kertoo vähäriskisyydestä. Toisaalta en juuri tälläiseen höpöön usko ja alhainen beta johtunee vain siitä, että salkuni ei ole pysynyt mukana suurissa nousupyrähdyksissä, eli upsiden uupumisesta vahvassa nousumarkkinassa. "Hyvä" volatiliteetti on siten puuttunut. Tämä ei valitettavasti hirveästi lohduta :)

Tarkastelin tuossa myös salkkuni allokaatiota ja totesin, että tulisi siirtyä positioiden muodostamisessa tasapainoon, tai vaikka johonkin Kellyn kaavaa hyödyntävään metodiin. Huomasin nimittäin, että kovimpia nousijoita: BOBS, JPM Warrantit, MIND on ollut salkussa paljon pienemmällä painolla suhteessa paikallaan junnaaviin ja laskijoihin: Teva, STRA, PRXI. Pelkästään tasapainotus olisi siten parantanut tulosta luultavasti jonkin verran.

Vuosi 2014

Seuraava vuosi tulee varmaankin olemaan sijoittamisen suhteen melko maltillinen. Heti alkuvuodesta on tarkoitus suorittaa joitakin myyntejä. (Nokia-positio). Lisäksi markkina vaikuttaa melko kallilta, ainakin Yhdysvalloissa, joten ostokohteita pitänee seuloa vanhalta mantereelta tai Aasiasta. Muutenkin uusien ostojen suhteen voi tulla hiljaisempaa, sillä luultavasti joudun alkuvuodesta nostaa hieman rahaa käytettäväksi yllättäviin menoihin. Lisäksi olen hyvin kiinnostunut sijoittamaan Havian uuteen HCP Quant rahastoon, mikäli saan tarvittavan minimisumman kokoon. Ajatuksena on, että tämän jälkeen keskittyisin itse laatuyhtiöiden löytämiseen ja kenties toteuttaisin jotakin todella simppeliä deep value strategiaa, esim. netnet tai neg EV ja jättäisin monimutkaisemman pienyhtiöiden seulonnan rahastoon.

Ennustuksia

En malta olla heittämättä muutamia valistuneita arvauksia tulevasta vuodesta, joten ohessa muutama makroennustus. EN takaa paikkansapitävyyttä :)

Yhdysvallat:

Fed jatkaa maltillista taperointia ja vähentää jokaisessa kokouksessaan määrällistä elvytystä 10-20 miljardilla. Tämä aiheuttaa mm. osakemarkkinoille jonkin verran turbulenssia ja pieniä piikkejä pitkiin korkoihin. Kokonaisuudessaan korkotaso ei kuitenkaan vielä lähde kummemmin nousemaan ja tästä johtuen osakemarkkinakin kestää vielä vuoden 2014 laskematta, mutta nousu jää hyvin maltilliseksi. Korkotason nousu tapahtuu vasta vuonna 2015. Reaalitalous jatkaa paranemista ollen paljon Eurooppaa edellä ja inflaatio nousee 2014 viimein päälle kahteen prosenttiin.

Eurooppa:

Tilanne Euroopassa valitettavasti jatkuu tahmeana, joskin pahimman yli ollaan päästy. Inflaatio pysyy matalana ja työllisyystilanne huonona johtuen pitkälti alueen heikosta kokonaiskysynnästä. Vienti alkaa kuitenkin pikkuhiljaa joissakin maissa elpyä etenkin Yhdysvaloitihin ja tarjoaa jonkin verran lohtua vientimaille. Lisäksi euron heikentyminen vahvistaa vientiyrityksiä. Euroalueen sisämarkkinasta riippuvaiset maat kuitenkin kärsivät, sillä kysyntä on heikkoa, investointeja ei tehdä ja työttömyys pysyy korkeana. Saksan kasvuu hiipuu tästä  johtuen hieman. Ranskan velkaantuneisuus aikaansaa paineita muista jäsenmaista leikkauksiin aiheuttaen eripuraa alueelle.

Japani ja Kehittyvät markkinat:

Abenomics jatkuu ja Japanin talous kasvaa muutaman prosentin vuosivauhtia ja lisäksi inflaatiota saadaan pidettyä yllä. Japani on siten pitkästä aikaa pääsemästä takaisin kasvu-uralle. Tarvittavia rakenteellisia uudistuksia ei kuitenkaan edelleenkään saada vietyä läpi kansan epäsuosiosta johtuen. Etenkin tärkeät työmarkkinauudistukset jäävät vielä tekemättä. Lisäksi Japanin velkamäärästä aletaan olla muualla maailmassa huolissaan, mutta BoJ pitää korot alhaalla ja Jeni pysyy heikkona dollariin nähden.

Kehittyville markkinoille alkaa taas virrata sijoittajien rahaa, sillä korkotaso on lännessä yhä alhaalla ja kehittuvien maiden bondien parempi yield ja edullinen osakemarkkina houkuttaa. Maat, joihin rahaa virtaa ovat pienempiä Aasian maita, kuten Vietnam, Taiwan, Indonesia ym. Kiinan kasvu jatkuu myös vahvana Yhdysvaltojen vanavedessä. Vuoden mahdollinen outlier on Kiinan asuntomarkkinoiden ylikuumeneminen.

Suomi:

Valitettavasti Suomen tilanne jatkuu melko heikkona BKT:n kasvaessa noin 1-2%.  Vienti alkaa vetää, mutta tämä ei vielä riitä taloustilanteen suurempaan parantumiseen. Eritoten työllisyystilanne pysyy heikkona, sillä kulutusmenojen laskiessa paljon työllistävän palvelusektorin työpaikat laskevat. Lisäksi valtion kukkaronnyörit pysyvät tiukkana vuoden 2014 edesauttaen heikkoa kysyntätilannetta. Pörssi seurailee Euroopan ja Yhdysvaltojen liikkeitä ja vuoden 2014 kehitys jää kokonaisuudessaan vaatimattomaksi.

Tuottoisaa vuotta 2014 kaikille !!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti